Nuppivikaisen naisen elämää

Kuukausi on taas hurahtanut. Elämässäni on tapahtunut isoja muutoksia. Muutoksia parempaan. Kulunut kuukausi on pitänyt sisällään paljon hyvää, parempaa ja parasta. Ei yhtään huonoa, keskinkertaista tai edes kohtalaista. Ei mitään.  Isoin fyysinen muutos lienee asuinlokaation muutos 380km päähän entisestä. Olen asunut koko ikäni Tampereen seudulla.  Muutto lähes 230 000 asukkaan kaupungista ja 24 000 asukkaan lähiöstä vähän yli 7 000 asukkaan kaupunkiin on aika iso muutos.  Muuttaminen on aina pyllystä, mutta tämän muuton ikävät muistot ovat jo kaikonneet. Niin paljon hyvää on tästä aiheutunut.  En olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että olen tänä syksynä tässä tilanteessa: työpaikassa, jossa viihdyn, asunnossa, joka on näin sopivan kokoinen ja edullinen sekä suurimpana kaikista olen kaksi- ja nelijalkaisten ystävieni ympäröimänä. Puoli vuotta sitten, huhtikuun alussa, olin vielä suhteellisen pohjalla.  Huhtikuussa olin kyllä jo päättänyt, että selät...

Viimeksi kirjoittelin uusista tuulista ja suunnitelmista. Nyt suunnitelmat ovat pantu käytäntöön ja suoritettu. Tampereen asunnon tavarapaljous on tänään onnistuneesti ja onnellisesti saatu uuteen osoitteeseen Outokumpuun. Kulunut viikonloppu on ollut raskas monellakin tavalla; sekä henkisesti että fyysisesti. Tavaroiden siirtämiseenhän tarvitaan aina jokin kulkuväline. Pitkän matkan muutossa sen kulkuvälineen tulee olla iso, jotta vältytään monelta kuormalta. Tällä kertaa meillä kävi tuuri. Löysimme ison pakettiauton, jota saa ajaa B-kortilla, vuokralle viikonlopuksi ja hintaa tuli polttoaineineen alle 300euroa. Auton varmistuttua, alkoi hillitön muuttoapujen haaliminen. Laitoin viestiä valehtelematta yli neljällekymmenelle kaverille, sukulaiselle, hyvänpäiväntutulle ja naapurin kaiman kummille. Yksi sukulainen pääsi apuun Tampereen päähän. Muuttoporukka Tampereelle haalittiin lopulta  kasaan Facebook-ilmoitusten avulla. Täysin ventovieraat ihmiset lupautuivat auttamaan minu...

Pienen hiljaiselon jälkeen ajattelin taas kirjoitella. Vaikka ketään ei varmaankaan kiinnosta mitä minulle kuuluu, kerronpa silti. Kouluun en päässyt. Jäi kahdesta (2) pisteestä kiinni, Voitte uskoa, että ketuttaa. Ketutti niin paljon, että nakkasin kaikki kirjat romukoppaan (lue:palautin kirjastoon) ja hylkäsin haaveet uudesta ammatista, ainakin toistaiseksi.  Tiedättekö sen tunteen, kun mikään ei tunnu miltään, mistään ei saa iloa, mikään ei innosta? Näitä tunteita olen koko kevään ja kesän potenut. Kotona ollessa. Toisin on asiat aina, kun olen ollut poissa kotoa. Useimmiten, jos olen poissa kotoa, olen toisessa kodissani: parhaan ystäväni luona. Olen kesän aikana ollut enemmän poissa kotoa kuin kotona. Kesän aikana on päässäni myllertänyt. Jo alkukeväästä päähän pälkähti ajatus: mitä jos lähtisin Tampereelta johonkin muuhun kaupunkiin? Toisen kaupungin valinta luonnollisesti oli helppo. Olenhan täällä ravannut jo viimeiset kolme vuotta melko tiuhaan. Joka kerta, kun tänne o...

Tänään ajattelin omistaa kokonaisen blogitekstin koiralleni, elämäni valolle. Tarinahan luonnollisesti alkaa alusta. Toukokuussa 2014 ystäväni päätti astuttaa koiransa. Tässä vaiheessa minä olin vain hengessä mukana ja pidin koko koiramaailmaa kaukaisena, minua koskemattomana asiana. Kesä kului mukavasti mökkeillen ja matkustaen ympäri Suomea. Tuli heinäkuu ja alettiin elää jo jännittäviä aikoja. Koiran maha oli kasvanut ultimaattisiin mittoihin ja ultrien mukaan siellä oli kasvamassa monen monta pientä koiranalkua.  Heinäkuun 18. päivän aamuyöllä ensimmäinen pentu näki päivänvalon. Pentuja syntyi yhteensä kahdeksan, joista yksi kuolleena. Olin edelleen vain hengessä mukana ja onnellinen ystäväni puolesta, että kaikki meni synnytyksessä hyvin. Ajatuksiin oli kuitenkin jo tässä vaiheessa hiipinyt ajatus, että mitä jos... Mitä jos minä ottaisinkin koiran. Lähipiirissä kuitenkin kaikki olivat ajatusta vastaan. Eihän meidän perheessä koskaan ollut ollut koiria, eikä kyllä sukulais...

Minä olen hurahtanut. Taas. Löysin uuden harrastuksen, jota tehdessä voi heittää aivot narikkaan ja leijailla vaan maailmasta toiseen. Tämä uusi harrastus sisältää paljon käden ja silmän koordinaatiota. Värisilmää pitää olla ja käden pitää olla vakaa. Tai vähän vähemmälläkin värisilmällä ja epävakaalla kädelläkin kyllä pärjää. Ei se oo niin justiinsa. Tarvikkeina tässä harrastuksessa toimii puusta jalostetut tuottteet. Toisin sanoen paperi ja kynä. Tai kirjat oikeastaan. Kynissä on värikkäät liidut, joten niitä kai kutsutaan puuväreiksi oikeasti. Joko joku arvaa?  Kaikki uudet rakkaudet <3 Kyllä! Aikuisten väritykirjoja! Seitsemän värityskirjaa! Vähän hurahdin ostelemaan näitä, ihan niin kuin yksi tai kaksi ei olisi riittänyt. Ehei, niitä piti hankkia seitsemän. Tai no, yhden sain ystävältäni. Eli kuusi olen itse ostanut. Kynät sain myös samaiselta ystävältä. 72 eri väristä kynää. Olen aivan haltioissani. Viikon verran väritellyt nyt, ja vaikka kuinka monta valmista o...

Tässä valvoessa taas mieleen tuli kirjoitella ajatuksia ylös. Mielialan suhteen viime päivät on mennyt harvinaisen hyvin, nukkumisen suhteen sitten taas ei. Aika pitkälti olen valvonut yöt ja nukkunut päivät. Öisin valvoessa mieli sitten harhailee ja hommista ei oikein tule mitään. Olen kuitenkin saanut kirjoitettua noin 8 sivua esseetä, enää 7 sivua jäljellä. Ei voi todeta muuta, kuin että mihinköhän sitä on taas itsensä laittanut. Hulluudella ei taida olla rajaa.  Tiistaina viime viikolla kävin uuden potentiaalisen kaverin kanssa vähän kirppareilla kiertelemässä ja löysin ihan mahtavan uuden palapelin itselleni. Oltiin jo ovelle kävelemässä pois päin, kun tämä palapeliboksi huusi mun nimeä sieltä hyllystä. En voinut muuta kuin ostaa sen pois. Neljä euroa hän itsestään pyysi. Vähän skeptinen olin sen suhteen, kun laatikon päällä luki, että kaikki palat tallessa. Mutta ne oikeasti oli kaikki tallessa! Palapeli on siis jo koottu kertaalleen ja purettu seuraavaa innostusta odott...

Eilinen ja tämä päivä ovat olleet taas kerrassaan saamattomia päiviä. En ole tehnyt yhtään mitään. Omasta mielestäni. En ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi. Miten tästä itsekritiikistä pääsee eroon? Tiedän, että olen tehnyt sen, mitä jaksan, mutta se tuntuu mitättömältä tekemättömien asioiden rinnalla. Eilen sain tehtyä yhtä kouluhommaa vähän eteen päin ja tänään kävin kirjastossa ja kaupassa. Muuten olenkin sitten vain nukkunut. Ollut vaan ja potenut huonoa omaatuntoa.  Siinäpä se. Päivän sanat. Huono omatunto. Mistä sekin tunkee pienen ihmisen päähän. Miksei voi olla tyytyväinen siihen, mitä on saanut aikaiseksi. Miksi pitää ajatella kaikkea sitä, mitä ei ole saanut tehtyä? Miksi pitää nostaa se henkilökohtainen rima niin korkealle? Miksei vaan voi iloita niistä pienistä onnistumisista ja aikaansaamisista.  Eilen sain kuitenkin kouluhommaa eteen päin ja koiran käytettyä ja ruokittua. Tänään olen käyttänyt koiran kolme kertaa ulkona, käynyt kahvilla uuden pot...

Tuli taas halu kirjoittaa. Kirjoitaminen on aina ollut minulle keino avautua ja ilmentää itseäni. Tällä hetkellä se on terapeuttista ja auttaa ehkä jopa enemmän kuin varsinainen puhuminen ammattilaisille. Totta kai puhuminenkin auttaa, mutta itse koen saavani enemmän apua tästä. Kirjoittamisesta. Kirjoittaessa pystyn paremmin seuraamaan ja kontrolloimaan ajatuksenjuoksua ja saan mahdollisuuden muokata sanomaani ennen sen julkituomista.  Tavallaan kai olenkin jonkun asteen kontrollifriikki. Haluan hallita itseni ja sanomiseni niin, ettei kukaan pahoittaisi mieltään tai järkyttyisi. Teen mieluummin itse, kuin annan jonkun muun tehdä. Haluan tehdä asiat omalla tavallani. Mietin ja pohdin paljon omaa toimintaani. Ahdistun sosiaalisissa tilanteissa, joissa täytyisi nopeasti sanoa jotain nokkelaa. Olen kyllä sanavalmis, mutta usein kasvotusten omien mielipiteiden ja nokkelien letkautusten sanominen on hankalaa.  Pohdin paljon kaikenlaista. Muun muassa sitä, että miksi me ole...

Heei, minä täällä taas. Olen perusluonteeltani rauhallinen, ehkä hieman ujo ja epäileväinen omien kykyjeni suhteen. Olen hidas lämpeämään. Omatunto ei ole mistään parhaimmasta päästä. Tämä juontaa juurensa todennäköisesti koko kouluiän jatkuneesta kiusaamisesta. Olin aina se hyljeksitty, minut suljettiin ulos porukoista, valittiin viimeisenä liikuntatunneilla joukkueeseen ja minun tavaroitani vietiin ja niille ilkuttiin. Kouluaikoina, sisältäen siis ala- ja yläasteen, lukion ja ammattikoulun, minulla oli vain muutama ystävä. Ala-asteella minulla oli yksi ystävä. Paras ystävä. Kunnes tuli neljäs luokka, ja meidän luokalle tuli uusi tyttö. Tämä uusi tyttö "vei" parhaan ystäväni ja heistä tuli parhaita kavereita. Minä jäin yksin. Yläasteelle mennessäni vaihdoin koulua. Uudesta koulusta sain muutaman kaverin, ja meillä olikin melko tiivis kuuden hengen porukka. Silti koin olevani yksin, sillä porukan sisälläkin minua tavallaan syrjittiin. Sovittiin tapaamisia ilman minua, vi...

Tässäpä tämä, minun ensimmäinen blogiteksti. Olen alkuperäiseltä koulutukseltani lähihoitaja. Kotihoidossa hommia tehnyt noin neljä vuotta. Nyt opiskelen ihan uutta alaa. Alanvaihtaja. Uusi ala tuntuu sopivalta, juuri siltä mitä haluan "isona" tehdä. Jotenkin silti tuntuu, että sitä on epäonnistunut ihmisenä, kun en jaksanutkaan tehdä lähärin hommia koko työuraani. Töitä olen tehnyt 16-vuotiaasta saakka lähes koko ajan. Parhaimmillaan kävin koulua ja tein kolmea eri työtä. Se työn määrä mitä silloin joskus nuorempana teki, on tällä hetkellä aivan utopistisen kaukainen ajatus. Työkkärin asiakas en ole koskaan ollut. Enkä sosiaalitoimen.  Oman mausteensa tähän soppaan tuo tämä nuppivika. F33.2. Toistuva vakava masennus ilman psykoottisia oireita. Paperilla olen siis vakavasti aloitekyvytön, masentunut, pysähtynyt. Aika pitkälti 1,5 vuotta sitten, tarkemmin joulukuussa 2015, tuli seinä vastaan. Olin siihen saakka yrittänyt tehdä töitä, fyysisistä vaivoista välittämättä. Jou...